Hoods & Woods Perinnerakentajat – Esittely

Kertomus siitä mitä tapahtuu, kun rakennusalan ammattilainen
huomaa haluavansa asua vanhassa hirsitalossa.

Perinnerakentamiseen erikoistuneen yrityksemme tarina lähtee liikkeelle siitä hetkestä, kun päätimme itse hankkia haaveidemme kodin Loviisasta. Nopeasti ymmärsimme, että halusimme omistaa nimenomaan vanhan ja terveen hirsitalon.

Viidentoista vuoden aikana rakennusalalla tulee nähtyä kaikenlaista. Ennen kaikkea luottamus kestävään ja terveelliseen rakentamiseen oli alkanut rakoilla. Tahtoa oli tehdä, mutta tuntui että ketään ei kiinnostanut.

Oman talon kanssa puuhastellessa kypsyi ajatus siitä, että kaikilla olisi oikeus asua näin. Seuraavana askeleena olikin lisäkoulutuksen hankkiminen restaurointikisällin ammattitutkinnon kautta. Alusta asti tuntui tärkeältä tehdä asiat laadukkaasti hyvää rakennustapaa noudattaen ja reilulla meiningillä. Näin Hoods & Woods Perinnerakentajat sai alkunsa!

Ota yhteyttä

    Sallin tietojeni tallentamisen yhteydenottoa varten. Tietosuojaseloste

    Voit myös soittaa tai lähettää meille sähköpostia

    Autamme kaikissa vanhan talon korjaamiseen liittyvissä pulmissasi. 

    Toimimme pääasiassa Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson alueella (Helsinki – Porvoo – Kotka) pääkallonpaikkanamme Loviisa. Emme kuitenkaan epäröi lähteä tarvittaessa kauemmaksikaan.

    Puhelin: 045 177 7000
    Sähköposti: info@hoodsandwoods.fi

    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

    Välttämättömät evästeet

    Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

    Analytiikka

    Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

    Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.